Pohjois-Atlantin oskillaatio

Kansainvälisesti tunnettu lyhenteellä NAO (North Atlantic Oscillation eli Pohjois-Atlantin oskillaatio), ja sen tunnisti ensimmäisen kerran vuonna 1924 brittiläinen meteorologi Sir Gilbert Thomas Walker (1868-1958). Se koostuu suuren mittakaavan vaihtelusta Islannin alueen ja Azorien alueen välisessä ilmamassassa, molemmat Pohjois-Atlantilla. Tämä luonnollinen oskillaatio määrää suurelta osin Euroopan yllä vallitsevan ilmakehän kierron vaihtelevuuden, pääasiassa talvella. Sen vaikutusalue ei rajoitu Euroopan mantereeseen, vaan ulottuu Pohjois-Amerikasta Pohjois-Aasiaan asti, joten sillä on tärkeä rooli ilmaston käyttäytymisessä koko pohjoisella pallonpuoliskolla. NAO:n erilaisia etumerkkejä ja suuruuksia lasketaan standardoidun numeerisen indeksin (NAO-indeksi) avulla, joka määritellään pintailmanpaineen erotuksena kahden sääaseman välillä; toinen sijaitsee Pohjois-Atlantin alueella, jossa vallitsee subtrooppinen korkeapaine, ja toinen Islannin matalapainealueella. Aluksi sen laskemiseen valittiin Ponta Delgadan asema Azoreilla (Portugali) ja Stykkishólmurin asema (Islanti). Ajan mittaan ilmastotieteilijät alkoivat käyttää myös muita vertailuasemia, kuten Reykjavikia, Lissabonia tai Gibraltaria. NAO-indeksin laskeminen kullekin vuodelle mahdollistaa sen selvittämisen, onko oskillaatio positiivinen (NAO+) vai negatiivinen (NAO-) sen mukaan, onko sen arvo suurempi kuin +1 vai pienempi kuin –1, vastaavasti. Jos arvo on välillä –1 ja +1, kyseessä on neutraali tilanne. Positiivisessa vaiheessa Azorien korkeapaine osoittaa tavallista korkeampia painearvoja, mikä suosii lohkotilanteiden (blokkien) syntyä. Negatiivisessa vaiheessa mainittu korkeapaine on heikentyneempi, jolloin matalapainejärjestelmien sarjat - joihin liittyy myrskytuulia - pääsevät kulkemaan alemmilla leveysasteilla.