tuuliruusu

Tähdenmuotoinen kaavio, jossa esitetään sääasemalla tai observatoriossa tiettynä ajanjaksona mitattujen eri tuulensuuntien suhteelliset esiintymistiheydet. Kaaviossa voidaan esittää myös suunnittain ryhmiteltyjen eri nopeusluokkien esiintymistiheyksiä. Tyyntä vastaava prosenttiosuus merkitään ruusun keskelle piirrettyyn ympyrään. Kauan ennen kuin tuulta alettiin mitata mittalaittein, laadittiin ensimmäiset tuuliruusut, joissa esitettiin pääilmansuunnat, ja jotka oli tarkoitettu pääasiassa auttamaan merenkulkijoita suunnistamaan merellä. Muinaisia tuuliruusuja esiintyy eri kulttuureissa, ja niiden monimutkaisuus lisääntyi ajan myötä. Antiikin aikana kreikkalainen runoilija Homeros (700-luvulla eaa.) viittaa teoksessaan Odysseia neljän pääilmansuunnan tuuliruusuun (Boreas, Euros, Notos ja Zephyros), järjestettynä neljän ilmansuunnan mukaan. Filosofi Aristoteles (300-luvulla eaa.) laati 8 suunnan ruusun, Timosthenes (200-luvulla eaa.) 12 suunnan ruusun, ja roomalainen arkkitehti Vitruvius (100-luvulla eaa.) 24 suunnan ruusun. Nykyään käytössä oleva 32 suunnan ruusu kuvattiin ensimmäisen kerran keskiaikaisessa maailmankartassa, jonka on katsottu olevan mallorcalaisen maantieteilijän ja kartografin Abraham Cresquesin (1300-luku) laatima, vaikka joidenkin lähteiden mukaan sen keksijänä pidetään myös mallorcalaista Ramon Llullia (n. 1232–1315 tai 1316). Edellä mainittu 32 suunnan tuuliruusu sisältää 8 pääilmansuuntaa (neljä merkitsee ilmansuuntia ja neljä ovat sivutuulia), 8 puolituulta (kollateraaliset) ja 16 neljännestuulta (quartas).