heliografi / auringonpaistemittari

Meteorologinen mittari, joka tunnetaan myös nimellä heliofanografi ja jonka avulla voidaan saada päivittäinen tallenne ajanjaksoista, joiden aikana auringonsäteily osuu suoraan maanpintaan tai, jos näin ei tapahdu, saavuttaa sen riittävän voimakkaana muodostaakseen selkeärajaisia varjoja. Jälkimmäinen tilanne syntyy, kun taivaalla on ohut korkean pilven kerros. Sääasemilla yleisimmin käytetty heliografityyppi on niin kutsuttu Campbell-Stokes-tyyppi, joka on nimetty John Francis Campbellin (1822-1885) mukaan, joka keksi sen vuonna 1853, ja George Gabriel Stokesin (1819-1903) mukaan, joka kehitti sitä edelleen vuonna 1879. Sen pääosa on umpinainen, halkaisijaltaan 96 mm:n lasipallo, joka on asennettu pallokalotin muotoiselle metallialustalle, johon on kahden uran väliin kiinnitetty tunneilla merkitty, asteikollinen pahvinauha. Pallo toimii kokoavana linssinä riippumatta siitä, mistä suunnasta auringonvalo osuu siihen. Kun aurinko nousee horisontin yläpuolelle, valo osuu palloon, joka keskittää säteet pahvinauhan yhteen pisteeseen ja polttaa sitä. Auringon noustessa polttopisteen kohta muuttuu, jolloin nauhaan muodostuu hiiltynyt jälki, joka katkeaa vain sinä aikana, jolloin aurinko peittyy pilviin. Pahvinauhalle on kolme eri kiinnitysasentoa sekä kolme erilaista nauhamallia (suora, lyhyt kaareva ja pitkä kaareva), sillä vuodenajasta riippuen aurinko nousee eri korkeuksille horisontin yläpuolelle, ja myös sen kulkureitin kaltevuus suhteessa maanpintaan vaihtelee. Heliografiin asetetaan joka päivä nauha, johon auringonpaisteen tunnit tallentuvat.